Suomeen luvattiin kova lumimyräkkä lokakuun lopulla, ja tulihan se sieltä. Sanoin heti lähdössä, että jos lunta tulee, lähden ensilumiretkelle. Kohteeksi valitsin Ruissalossa sijaitsevan Kolkannokan.
Kolkannokka on aika merellä, eikä siellä enää paljon ensilumesta ollut merkkejä. Kylmyys oli kyllä aika hyytävä. Vaan miten kaunista siellä jälleen olikaan. Jokaisella vuodenajalla on omat viehättävät ja puhuttelevat piirteensä.
En hirveästi päässyt etsimään jälkiä lumessa, mikä oli niinikään retken teema, mutta eläimiä kyllä näin. Kuten joutsenpariskunnan hyytävän kylmässä meressä. Taas ihmettelin, miten joutsenet tarkenee uida ja oleskella vedessä. Siellä ne työnsivät pitkän kaulansa veden alle ja etsivät herkkuja.
Ensilumi on aina maagista ja täällä eteleässä on aina myös pelko, että se saattaa olla viimeinen kerta kun näkee lunta tänä vuonna. Monta joulua olemme vesisateessa viettäneet.
Jälkiä lumessa olen eniten bongannut meidän pihalta matkalla postilaatikolle. On kissaa, koiraa, jänistä, oravaa, hiiriä, jopa rottia - sekä tietenkin erilaisia lintujen jälkiä. Aina fasaaneista pikkulintuihin. Talleilla olemme tutkineet hevosten kavioiden jälkiä. Olisi tietenkin huikeaa törmätä vaikka karhun tai ilveksenkin jälkiin.
Luonto tarjosi jälleen parastaan. Osa puista piirsi kuin pitsiä taivasta vasten omilla oksillaan ja niissä olevilla lehdillä.
Tie Ruissaloon on satumainen. Matkalla näkee upeita puita - sekä havuja että lehtipuita. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän niitä arvostan.
Jo menomatkalla huomasin peuroja pellolla. Paluumatkalla pysäytin auton ja jäin katselemaan niitä. Siellä minä söin autossani pannaria ja join teetä ja katselin kuinka peura touhusi omiaan ensilumen valaisemalla sänkipellolla. Huikea kokemus tuokin.
Retkihaasteen kohta jälkiä lumessa.
Kommentit
Lähetä kommentti