Retkihaaste: Ankea retki aarnimetsään

 Joskus käy niin, että kun odottaa jotain oikein kovasti, niin lopulta joutuu pettymään. Meille kävi näin Pukkipalon aarnimetsän kohdalla. Olen jo kuukausia suunnitellut retkeä Kuhankuonolle ja nimenomaan Pukkipalon reitille. Lauantaiaamu, joka oli vapaapäivä ja pakkanen saanut ihanan kuuran maahan, oli sopiva ajankohta reissulle.
 Jotenkin tällä reissulla kaikki meni pieleen, vaikka mitään erikoista tai pahaa ei lopulta tapahtunut. Ehkä kyseessä oli vain retkiuupumus. Se kuuluisa iloinen retkimieli oli jäänyt kotiin.
Joskus on vaikea löytää perille karttaohjelmilla, sillä parkkipaikkoja ja niiden tarkkoja osoitteita on vaikea löytää tai hahmottaa. Näin meille kävi tällä kertaa. Ajoimme isoja teitä, ajoimme peltoaukeita ja lopulta ajoimme metsikköä pieniä kärrypolkuja pitkin. Saavuimme perille, mutta opasteita ei ollut missään.
Kysyin neuvoa vastaantulevalta mieheltä, joka oli onnistunut heti aamusta lukitsemaan sim-korttinsa ollen näin itsekin hukassa. Kesti tovi, että pääsimme kartalle sijaintimme suhteen. Lopulta sevisi, että olimme tulleet Pukkipalon parkkipaikan sijaan aivan aarnimetsän kylkeen, Takaniitynvuoren kupeeseen.
 Vaikka ilma oli kuin morsian, oli omat mielemme hieman apeat. Emme millään olisi jaksaneet lähteä kiertämään lenkkiä. Onneksi pitkospuut houkuttivat meidät liikkeelle.
 Heti alkuun pääsimme kävelemään reittiä, jossa polun toisella puolella on luonnonsuojelualuetta, toisella puolella vanhat hakkuuaukeat. Pakkasen aiheuttama kuura sai jopa hakkuualueen kauniiksi. Harmi, ettei se kuvassa oikein näy.
 Hakkuuaukioilta reitti vei kallioille ja kanervikoille. Huurteiset kanervat, jäkälät ja käppyräiset männyt olivat kyllä kauniita. Polut ja kalliot olivat liukkaita, samoin pitkospuut.
 Tässä rakas retkikumppanini nauttimassa syksyisistä auringonsäteistä. Minun oma zen-poikani jälleen. Kyseinen tyyppi luki automatkat minulle ääneen Juhani Ahon romaania Yksin, mikä heillä oli koulutehtävänä. Kirjoja pitäisi lukea kyllä useammin ääneen.
 Kallioilta löytyi myös pieni pirunpelto.
 Syksy on ollut hieman harmaa, mutta nyt sai nauttia puiden lomasta pilkottavista auringonsäteistä.
 Pian saavuimmekin jo Pukkipalon parkkipaikalle, mistä meidän oli alunperin tarkoitus aloittaa kierroksemme. Jälleen aika pitkälti metsäteitä ja hakkuualueita. Kuura valaisi ja kaunisti näkymiä.
 Lopulta polku johdatti metsikköön. Olinkin jo malttamattomasti odottanut aarnimetsään pääsyä.
 Pitkospuut eivät Pukkipalon reitillä ole enää ihan parhaassa kunnossa ja reitti on siksi osittain hieman haastava kulkea. Tai en nyt tiedä haastava, mutta pitää olla tarkkana, mihin astuu. Polulle oli myös paikoittain kaatunut puita, joiden yli piti kiivetä tai kiertää ne metsän kautta. Märkyys ja mutaisuus hieman hankaloitti asiaa.
 Pukkipalonkin kierrokselta löytyy erilaista maisemaa, ja se on ilmeisesti ollut suosituinpia lenkkejä Kuhankuonolla. Itse tykästyin kylläkin enemmän Savojärven kierrokseen.
Upeita maisemia tarjoili kyllä Pukkipalokin. Tämä suoalue oli ehkä lenkin komeimpia.
 Tuolla suon laidassa söin puskista pakastuneita marjoja, mustikoita ja puolukoita. Miten hyviä ne olivatkaan.
 Myös suoalue päästiin ylittämään pitkospuita pitkin.
 Vihdoin saavuimme Pukkipalon Aarnialueen laitaan. Kyseisellä osuudella on luontopolku, jossa on tietokylttejä. Pukkipalon Aarnimetsä on nykyisin osa Kurjenrahkan kansallispuistoa, ja sieltä löytyy jäänteitä 1800-luvun aarnimetsistä. Koskematon metsä on ollut vasta 1958 vuodesta, jonka jälkeen sitä ei ole raivattu. Sitä ennen sieltä on poistettu järeää männikköä, kertoo kyltti.
"Jos haluat nähdä metsän niin kuin Jumala sen tarkoitti, sinun on paras tulla tänne."
N
 En tiedä mitä olin odottanut, ehkä jotain suurta ja mahtavaa, kun paikkaa kotisivuilla niin mahtipontisesti oltiin kehuttu. Jostain syystä aarnimetsä oli pettymys. Vaikka alueella kasvaa yli 150 vuotta vanhoja puita, niin en löytänyt kovastikaan eroa tavallisiin metsiin.
 Tuuminkin retken jälkeen, että ehkä pitää odottaa vielä 100 vuotta että alue saa kehittyä rauhassa.
 Polku takaniityn kallioille oli vehreä. Suurten ihmisjoukkojen jättämät kulutusjäljet näkyivät luonnossa. Ehkä hieman häiritsi sekin, kun odottaa aarnimetsän hiljaisuutta ja luonnon ääniä, niin suurin melulähde on iso joukko käliseviä naisia. Olen itsekin suuriääninen, mutta tuossa kohtaa se harmitti. Ei päässyt rauhassa nauttimaan luonnon rauhasta ja hiljaisuudesta.
 Matkan varrella oli useita solisevia puroja, mustia silmäkkeitä, joiden pinnoilta heijastui jälleen kauniita peilikuvia.
 Takaniitynvuorelta löytyi penkki, josta olinkin lukenut netistä. Puun pinnalla on suo- ja kurkiaiheisia kuvioita. Niitä oli hauska tutkiskella.


Retkemme kohokohta tuntui olevan soijamakkarapaketti, josta löytyi kuusi nakkia viiden sijaan. Koska reissu oli muutenkin ankea, päätimme syödä eväämme kylminä.
Takaniitynvuorelta avautuu komea maisema läheiselle suolle. Edessä on mäntykasvustoa, mutta kyllä maisemaa pääsee silti ihailemaan.

Aina ei voi olla kivaa, vaikka maisemat on kauniita. Ensi kerralla lupaamme taas olla pirteillä mielin.

Retkihaaste alkaa olla loppusuoralla ja on vaikea enää rastittaa sopivia tehtäviä. Olen joskus nuorena ystävien kesken käynyt Kuhankuonolla retkeilemässä, jopa yöpymässä. En yhtään muista missä siellä olimme. Toisaalta kyseessä oli varhainen 1990-luku, jolloin Kuhankuonoa ja Kurjenrahkaa ei ollut vielä edes perustettu. Tsekkasin netistä, että Kurjenrahka perustettiin 19.12.1997 ja Kuhankunon kolme ensimmäistä retkeilyreitistöä avattiin vuonna 1992.

On todella upeaa, että meillä on näin hienoa alue perustettuna ja ylläpidettynä. Ja mikä vielä hienompaa, ihmiset ovat löytäneet tiensä metsien ja soiden poluille ja käyttävät niitä ahkerasti. Tästä ei voi olla kuin iloinen.

Tämän vuoksi kirjaan tämän retken Retkihaasteen kohdaksi retki metsään, jossa olen käynyt lapsena/ nuorena.

Kommentit