#retkihaaste: pitkospuilla Rauvolanlahdella

 Olen ollut kipeänä siitä asti, kun kierähdin rantakalliolta mereen Ruissalossa pari viikkoa sitten. Yskä ja flunssa ei meinaa millään talttua.
Näin pitkä sairastelu ja lepäily kotona ottaa jo hermoille, ja niinpä päätimme lähteä pienelle happihyppelylle sateesta huolimatta poikani kansssa.
 Vaan kuinkas ollakaan. Saimme aurinkoa, pitkospuita, lehmiä ja auringonkukkia.
 Retken teimme Rauvolanlahdelle Turun ja Kaarinan rajalle. Se kuuluu valtakunnalliseen lintujevesiensuojeluohjelmaan, ja lahti on osa Natura 2000-verkotoa.
 Käytännössä kyseinen polku on pitkospuita ja pieniä katselutorneja kaislikossa.
 Alue on märkää ja soistunuttakin, siitä merkkinä nämä pystyyn kuolleet koivut.
 Taustalla siintää Rauvolanlahden lintutorni. Vaikka tunnelma oli paikoin pilvinen ja aika dramaattinenkin, emme onneksi saaneet vettä niskaan.
 Maisemassa on jo syksyn värit.




Lätäköiden heijastuksia on hauska seurata. Muistan kuinka keväällä Teijolla tarkastelimme suolampien pintoja.
 Hauska yllätys oli lihakarja, joka laidunsi aivan lenkkipolun vieressä. Paluumatkalla lehmät olivat tulleet vielä ihan aidan luokse, joten pääsimme tekemään tuttavuutta niiden kanssa. Jurmossahan kesällä pääsimme tutustumaan ylämaankarjaan. Vaan yhtä hauskannäköisiä kavereita nämäkin tyypit olivat.



 Rauvolanlahti on Katariinan luonnonsuojelualueen ja Vaarniemen välissä. Hivenen pääsi ihastelemaan katajikkoa ja kalliota tälläkin reissulla.
Iloinen yllätys ennen autolle paluuta oli kaupungin auringonkukkapelto viljelypalstojen vieressä. Pääsimme vielä kerran kukkapellolle nauttimaan sen kauniista väreistä.

Alunperin meinasin merkitä tämän sadepäivän retkeksi, mutta merkitsen sen pitkospuuretkeksi. Pitkospuita olemme päässeet kyllä kokeilemaan myös mm Pomponrahkalla, Teijolla Matildanjärvellä, Repovedellä ja Jurmossakin muistaakseni.

"retkihaaste: Retki luontokohteeseen, jossa on pitkospuut. 

Kommentit