#Retkihaaste: Kuuvan kalliohakkaus Ruissalossa

 Tänään koin hieman astetta jännemmän retken Ruissaloon. Lähdin etsimään Kuuvan kallioille tehtyä kalliohakkausta, joka esittänee jatulintarhaa. Löysin oikeat kalliot helposti, mutta kalliohakkausta etsiessä molskahdin liukkailta rantakallioilta rantaveteen.
 Pelästyin kyllä oikeasti, kun yhtäkkiä veteen molskahdin. Rantakalliossa oli kiinni metallikeppi, jonka avulla sain kiivettyä takaisin kallioille. Se on jännä, miten mieli ja keho reagoi tuollaisessa tilanteessa. Paikat tärisee ja joutuu aavistuksen paniikkiin. Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut uida jopa käsipohjaa tuosta rantaan, jos olisin kallion kiertänyt. Pelästyin myös taskussa ollutta puhelintani.

Olen kuitenkin kiitollinen, ettei ollut vielä minun aikani lähteä. En lyöyt päätäni kallioon, en vetänyt vettä henkeen. En kaatunut kyseisen raautaputken päälle. En murtanut rannetta tai nilkkaa, selvisin ruhjeilla. Vain puhelin lopetti yhteistyön. Nyt minulla onkin jo uusi puhelin ja uusi isompi laina sen johdosta. Ja tehokkaampi kamera, jei. 

Opin myös, että jatkossa kerron läheisilleni, minne olen menossa. Etenkin jos retkeilen yksin. Sammunutta tai mereen uponnutta puhelinta (ja sen omistajaa) kun on vaikea jäljittää.
 Siunattu, kiitollinen, onnellinen. Minulla on ollut hieman ristiriitainen suhde aiemmin Jatulintarhoihin. Ne ovat kylläkin olleet kivistä tehtyjä eikä hienoja kalliohakkauksia. Tänään olin vain onnellinen, että sain koskea ja tunnustella tätä hienoa jatulintarhaa pulahtamiseni jälkeen. Sen viereen on hakattu vuosiluku 1843.
Ennen kotiinlähtöä istuin hetken lämpimällä rantakalliolla ja join kuumaa teetä märissä pöksyissäni. Odotin tärinän lakkaamista ja nautin loppukesän viimeisistä auringonsäteistä. Oli hauska seurata miten kalat uivat ja hyppivät veden pinnalla Kuuvassa. Näky oli lumoava. Olisin voinut jäädä tuonne pidemmäksikin aikaa, mutta oli lähdettävä kotiin vaihtamaan kuivaa ylle ja viemään puhelin huoltoon tarkistukseen. 

#Retkihaaste: retki luontokohteeseen, jossa on kalliomaalaus/ kalliohakkaus.

Kommentit