Retkihaaste: Jurmo ja saaristomeren kansallispuisto

Lähtöpäivänä meillä oli muutama tunti aikaa ennen lautan saapumista Jurmoon. Satamassa olleesta kyltistä huomasin, että saaren telttailualue eli Moringharu ei olekaan rauhoitettu kesäaikaan. (Saaren länsiosa on rauhoitettu kesäaikaan lintujen pesimisrauhan takaamiseksi). Moringharu kuuluu saaristomeren kansallispuistoon kuten osa muutakin Jurmon saaresta. Suuntasimme siis sinne vielä kulkumme.
 Moringharu sijaitsee niemenkärjessä, kannaksen päässä. Sinne johtava kannas on pirunpeltoa eli kiveä täynnä silmän kantamattomiin. Yllättäen pirunpellon reunoilla kasvoi merikaalia, mistä olin toki lukenut netistä aiemmin.
 Kävellessämme ihailimme joutsenpariskuntaa, jolla oli pieni harmaa joutsenen poikanen mukanaan. Näimme myös pupujussin loikkivan halki kulotetun kedon.
 Telttailualueelle savuttaessa maisema on yllättävän rehevä. Alue vaikutti ensin aika tylsältä ja mietimme, jaksammeko nähdä vaivaa ja kavuta kukkulalle. Mikä onni, että jaksoimme ja viitsimme.

 Moringharun kallioilta on huikeat näköalat merelle. Ja ne kalliot! Koko saarekkeen voi kiertää niitä upeita jylhiä kallioita pitkin. Olin onneni kukkuloilla.




Kävelyretki Moringharulle kruunasi muutenkin erinomaisesti sujuneen Jurmon reissumme. Nyt on hieman hengähdettävä ja sulateltava kotosalla kaikkea kokemaamme.

#Retkihaaste 2: retki (saaristomeren) kansallispuistoon.

Kommentit