Uusia perennoja puutarhaan


 Loviisan Wanhat talot tapahtumasta 
innostuin ostamaan muutaman kukkasen perennapenkkiimme.
Ylläoleva punahattu on eräs niistä.


 Myös syyssädekukka sekä lila syysleimu 
pääsevät ihastuttamaan syksyisellä kukinnallaan
etupihamme perennapenkkiä. 

Tänä vuonna malvat ovat rehottaneet ja 
kaatuilleet muiden perennojen päälle
estäen näiden kasvun ja kukinnan. 
Malvat siis saavat siirtyä syrjään.

Etupihamme perennapenkki on haastava, 
sillä paikka on todella kuuma, kuiva
ja savinen. 
Keväisin penkki on kaunis ja hehkeä, 
mutta näin syksyisin aika ränsistynyt ja räjähtänyt. 


Tässä suosikkisaniaiseni, 
jollaisen haluaisin saunallemme
juhannusruusun juurelle.


Loviisan Kappelin rappusilta bongasin tämän ihanuuden. 
Harmi vain, että meillä on niin pieni koti, 
että viherkasveja on hankala talvettaa sisällä. 
Jotenkin onnistun tappamaan ne aina.

Ulkona asiat on toisin. 
Vaikka unohdin kastella siirtämääni norjanangervoa kesällä, 
niin syksyn sateet saivat puskan jälleen vihertämään. 


Pojat pääsivät mummolassa ilta-ajelulle.

Kommentit