Tunnelmia Kreetalta


Rethymnonissa piipahdimme vielä viimeisenä lomapäivänä. 
Kaupunki oli yllättäen todella ihastuttava, 
pidin siitä jopa enemmän kuin Haniasta.
Hania tuntui enemmän kaupalliselta ja turistirysältä.  

Haniasta todettakoon, että kaikki matkaoppaat 
kehuvat Hanian kauppahallia. 
Kauppahalli osoittautui kuitenkin suureksi pettymykseksi
ja eräs tavernan pitäjä kertoi, 
että Hanian kauppahalli oli upea vielä joskus 25-20 vuotta sitten.
Vaan nyt ovat ajat muuttuneet.


Kukkakaupalla taimia myytiin näin :) 


Aurinkokin tervehti meitä ja se kovin odotettu turkoosi meri. 
Huhtikuussa on vielä kovia tuulia, jotka viilentävät ilmaa. 
Uimassa en siis käynyt, mutta turkoosi meri -terapiaa 
kyllä nautin senkin edestä.
Kuva on kalivesistä, viehättävästä 
pienestä rannikkokylästä.


Akrotirin niemimaalla vierailimme luostareissa. 
Aktiivisessa käytössä olevan Agia Triadan luostarin 
piha ja puutarha olivat hurmaavat.
Muurien sisään jäävä puutarha oli pieni, mutta viehättävä.
Harmi, ettei siellä tykätty valokuvaamisesta.
Oliiviöljyä ostimme tuliaisiksi.


Souda on pieni rannikkosatama, 
johon ihastuin välittömästi. 
Vielä kun löysimme tyylikkään hampurilaisbaarin, 
missä olen syönyt yhden parhaimmista kasvisburilaisista ikinä, 
oli sydämeni viety. 


Tässä hauska puu, jotka kiinnittivät huomioni Kreetalla. 
Näitä näkyi useita Kreetalla, mutta en valitettavasti tiedä, 
mikä puu on kyseessä. 


Matkalla luostariin törmäsimme vuoren rinteillä vuohiin. 
Kellon kilkatuksesta kuulee, jos vuohia 
on lähellä. 
Kilkatikalkati vain kuului rinteestä. 


Botanical Parkissa eli kasvitieteellisessä puutarhassa 
pääsimme tutustumaan pieneen appelsiinilehtoon. 
Mieheni oli innoissaan ja söi suoraan puista varmaan 
viisi kiloa appelsiineja.

Kommentit

  1. Ihania kuvia! Ihan tuli mieleen, kun kävimme perheeni kanssa joskus Kreikan saarilla kun olin teini, vuokrasimme auton ja kiertelimme. Noissa paikoissa näkee niin paljon enemmän kun lähtee maaseudulle ja syrjäisiin paikkoihin, ettei tosikaan! Mahtava kasvitieteellinen, kaikille aisteille ;-)
    Puu on huonekuusi eli norfolkinaraukaria.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, siis huonekuusi. Todella hauskoja olivat. Pitkät hujopit jylheät vuoret taustanaan.

    Meilläkin oli auto käytössä koko viikon. Kreetalla oli hauska seikkailla, sillä liikenteen suhteen fiilis oli vähän niinkuin Ranskassa, mutta muuta liikennettä oli huomattavasti vähemmän. Oli hauska kokea pitkät rantatiet sekä kiemurtelevat vuoristotiet.

    Kasveista piti vielä sanoa, että on hauska törmätä etelässä meille tuttuihin huonekasveihin. Siellä etelässä ne ovat vaan moninkertaisia niinkuin vaikka limoviikunapuut. Myös pelargoniat olivat mielettömiä pensaita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti