Lunta ja leskenlehtiä

Tänään oli tienpientareet keltaisena leskenlehdistä.
Maanantaina oli vielä toisin.

Maanantaiaamu Raunistulassa.


Kasvihuone lymyää autotallin takana.


Tässä oli viime syksynä ammottava railo
putkiremontin vuoksi.
Nyt maa on vain pahasti painunut talven jäljiltä.
Piilotin kuopan leikattujen syreeninoksien alle.
Kätevää, eikös vain ;)

Edessä on kukkapenkin ja
nurmikon perustaminen
sekä uuden kaariportin rakentaminen.


Etupihan kukkapenkin sain rapsuteltua sunnuntaiaamuna.
Illalla maa peittyi valkoiseen vaippaan.


Leikattu omenapuu.
Taustalla suojasta esiin nostetut puutarhakalusteet.
Ne piti pestä, mutta saivatkin lumipeiton vielä ylleen.


Huhtikuun 2. päivänä lumi koristaa omenapuun oksia.
Toukokuussa niissä on kauniit valkoiset kukat.
Ihan pian siis.
Mikäs tässä odotellessa.

Kommentit

  1. Tuo on varmaan jo nyt sulanutkin, tai ainakin sulaa huomenna auringossa!
    Ihana vanha kaupunkipiha, oi että <3 Juuri tuollaisen haluaisin ellei minulla olisi vanha kyläpiha :-D

    VastaaPoista
  2. Tänään aurinko lämmitti jo tosiaan mukavasti ja lumi oli suurilta osin pois sulanut. Lilat krookukset sinnikkäästi kukkivat jyllätyllä pihalla. Myös lumikellot nostelivat päätään jo sunnuntaina. Oletan niiden yhä olevan hengissä.

    Pihoja on niin monenlaisia, ja kaikki niin ihania! Minullekin kelpaisi suuri ja tilava kyläpiha, jossa olisi tilaa kasvattaa erilaisia kasveja. Ehkäpä jopa puita. Onneksi on sentään tämä puutarha. Ja rakas se onkin :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti