Kärhöpilvi ja kultapallo

Elokuun alku.
Syksy on saapumassa.
Sen huomaa kylmistä aamuista ja pimeistä illoista.
Onneksi meillä on vielä iso liuta kauniita,
aurinkoisia päiviä edessä elokuussa.
Otetaan niistä kaikki ilo irti.


Kuvassa roskalavalta löytämäni pihapenkki.
Se on minun erityinen aarteeni.
Viikonloppuna eräs vieraista totesi,
että ajattelepas, jos se on valmistettu täällä Raunistulassa.
Saattaa hyvinkin olla.
Silloin se olisi vielä rakkaampi minulle.
Käsin se on tehty, taidokkaasti valmistettu ja on täyttä puuta.


Juhlien jälkeen siirsin rosmariinin saunan edustalle.
Rosmariini voi hyvin ja vihreä kuin mikä.
Toisin on laventelini laita.
Ehkä se pitäisi siirtää isompaan ruukkuun.

Kuvassa myös uusi ulkovalosarjani.
Oikeastaan hankin sen jo ajat sitten,
mutta vasta nyt sain ripustettua esille.

Yllätyin iloisesti, kun huomasin valosarjan toimivan aurinkoenergialla.
Valosarjassa on valokeräin ja varaavat paristot.
Päivät kerätään valoa ja energiaa talteen
ja illalla hämärän tullessa lamput syttyvät loistamaan.


Riippukeinu, joka on ollut hyvin aktiivisessa käytössä.
Vieressä voi huomata poikani palmun.
Pojallani on useita erikokoisia palmuja.


Kesädaaliat ostin pikkutaimina keväällä Hong Kongista.
8 taimea sai vitosella.
Nyt ovat komeita kuin mitkä.
Kastelua näköjään kyllä kaipaisivat.
Ovat aikamoisia juoppoja.


Kärhöt kurkottaa taivaisiin.
Kärhöt ovat jokavuotinen ihastuksen aihe.
Tätä mieltä olivat myös mieheni ja poikani,
kun eräänä iltana istuimme keinussa ja
keskustelimme puutarhasta.


Upea kärhöpilvi.
Kärhöjä ja kultapalloja tulee perjantaina eräs
paikkallislehden toimittaja kuvaamaan.
Puutarhani pääsee paikallislehden puutarhasivuille ensi keväänä, jännää.


Kultapallot ovat aiemman omistajan peruja.
Viehättävä kasvi.
Kasvattaa vartta koko kesän ja lopulta elokuun koittaessa
avaa komeat kultaiset auringot korkeuksiin latvojen päähän.


Jokohan kerroin mieheni yllättävästä syntymäpäivälahjatoiveesta.
Hän haluaa saada ensi vuonna ryhtyä kasvimaan puutarhuriksi.
Hän haluaa istuttaa sipulit ja herneet
ja tomaatit ja kaalit.
Suunnitella, hoitaa, seurata kasvimaan kasvua ja
korjata satoa.
Mikäs siinä, sanoin minä.

Kommentit

Lähetä kommentti