Chililaastareita ja kylpypommeja

Eilen matkustin Hki Prideen. Matkalla ostin huoltoasemalta viidellä eurolla mielenkiintoisen kirjan nimeltä chililaastareita ja kylpypommeja. Kirjassa kerrotaan kasvilääkinnästä sekä opastetaan tekemään salvoja, voiteita ja hauteita itse. Helposti ja halvalla. Ihan innostuin pitkästä aikaa kunnolla.

Kirja innostaa minua yhä vain enemmän kokeilemaan erilaisia kokkailuja kotona. Tänään aion vihdoin valmistaa valkosipuliöljyä sekä basilikaöljyä.


Turhuuksien markkinoilla on hyvä olla.
Hankin Hki Prideen elämäni ensimmäiset irtoripset.
Minusta tuli välittömästi niiden kannattaja.


Hankkimani kirjan kansi.
Suosittelen lainaamaan vaikka kirjastosta.

Huh, mikä kaatosade ja ukkonen täällä jyllää. Jo useita päiviä on ollut todella painostava ja hiostava ilma. Kesäyötkin ovat olleet todella piinaavia. Nyt se kuumuus ja tukala olo purkautuu ukkosena, samalointina ja kaatosateena. Vaan antaa paukkuja ja jylistä vaan, sillä rakastan ukkosta!

Kommentit

  1. Nyt mä voin kommentoida! Chililaastari kuulostaa tosi pelottavalta. Mä odotin kovasti koko päivän ukkosta. Karttojen ja kuulon mukaan ne ohitti meidät muutamalla kilsalla. Täällä ei edes satanut, ei ollenkaan. Mikä pettymys.

    VastaaPoista
  2. Jeejee, niin voitkin kommentoida :) Löysin vihdoin kohdan, mistä säätää asetuksia.

    Täällä oli pitkäkestoinen kunnon jyrinä ja nyt ilma on ihanan raikas!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti