Kesälukemista 2011

Vihdoinkin pääsin kirjakaupoille. Kesään kuuluu dekkarit ja lukeminen. Nyt odotan niitä pitkiä leppoisia kesäisiä päiviä, jolloin pääsen rauhassa syventymän hankintoihini.

Eräänä päivänä muuten tunnustin facebookissa, että ollessani yksin kotona, en uskalla iltasella lukea jännittäviä kirjoja ja dekkareita, vaikka mieli tekisi. Kun sitten en saa kuitenkaan unta. Onneksi en ole ainoa lajiani kaveripiirissä. Tuumimmekin yhdessä, että paras ajankohta dekkarille lie heti varhainen aamu. Kukonlaulun aikaan.

Löytöni kesälle 2011 ovat:

Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
Tämän kirjan myötä oletan pääseväni suolanmakuiselle laivamatkalle maailman valtamerille.

Anna Jansson: Hylynryöstäjä
Hyytävää jännitystä Ruotsista. Minulla on eräs toinenkin dekkari kesken. Se on todella hyvä, mutta en uskalla jatka sen lukemista. Hupsua.

Vivi-Ann Sjögren: Mustaa kahvia, keksinmuruja
Tämä oli hetken mielijohde. Käsittelee ruokaa. Minun suurta intohimoani.

Heli Laaksonen: Peippo vei.
Ihastuin kirjan viehkeään eläinaiheiseen ulkoasuun. Olen aina pitänyt Laaksosen runoista ja olen nähnyt hänen livenäkin esiintyvän. Pitäähän kesässä runoja ja kulttuuria olla. Runokirja oli kallein hankintani.

Kommentit