#Retkihaaste: kauneutta Nautelankoskella

 Vaikka sääenuste lupaili sadetta, lähdimme rohkeasti tutustumaan Nautelankosken luontopolkuun. Olin kuullut kehuja Nautelankosken kauneudesta, mutta en ollut valmistautunut siihen mykistävään kauneuteen, mikä meitä perillä odotti.
 Nautelankoski on laaja alue, ja aivan toista luokkaa kuin meidän kotikontujen Halistenkoski. Vesi virtaa kivien ja kallioiden yli, ja kosken pauhu seuraa kulkijan mukana.
 Luontopolut mukailevat jokea molemmin puolin. Me valitsimme kuusikon sijaan pellot ja rantapenkereet. Uhkaavasta sateesta huolimatta luonto loisti upeaa syysruskaansa. Värimaailma oli huikea. Myös koskella veden ja kallioiden pinnat suorastaan hehkuivat.
 Luontopolku tarjoili oikean satumaan. Polku puikkelehti peltojen laitoja pitkin, puiden ja pensaiden välistä aina rantatörmälle ja rantakallioille asti.
 Välillä tuntui kuin olisimme kävelleet joessa. Lukemani mukaan joen pystyy kuivaan aikaan, jolloin vesi on matalalla, ylittämään kiviä pitkin. Nyt vesi ja märkyys tuntui tunkeutuvan joka puolelle. Polut olivat paikoin todella märkiä ja savisia, jopa hengenvaarallisen petollisia ja liukkaita.
 Myös Nautelankosken luonto tarjoili parastaan. Upeita puita ja katajia. Lintujen sirkutusta lokakuussa. Olinpa kuulevani jopa kurjen huudon. Moista pienten lintujen laulua en ole kuullut sitten kevään.


 Nautelankoskesta tuli välittömästi suosikkipaikkani. Ihan käsittämätöntä, että en ole täälläkään aiemmin käynyt. Tänne haluan palata eri vuodenaikoina, yksin tai yhdessä ystävien kanssa.

Myös matka Nautelankoskelle oli upea. Liedon maalaismaisema on todella kaunista. Juuri sellaista, missä lapsena olisin halunnut asua.

Retkihaaste: tällä retkellä löysin suosikkiluontokohteen, vaikka tämä olisi voinut yhtä hyvin olla ruskaretki tai retki sateella.

Kommentit