#retkihaaste: Jurmo

Kesäloman häämöttäessä etsin huvikseni netistä sopivaa merikohdetta pienelle päivän lomareissulle. Päädyin Jurmon (Paraisten Jurmon) sivuille ja huomasin ilmoituksen peruuntuneesta mökkivarauksesta. Tein nopean päätöksen, otin yhteyttä ja mökki oli minulle varattuna. Seuraavalla viikolla lähtisin Jurmoon, ulkosaaristoon ja saisin näin toteuttaa monivuotisen haaveeni.

Täytyy kyllä myöntää, että ilman retkihaastetta en tähän haasteeseen olisi oletettavasti tarttunut. Jo nyt retkihaastekampanja on vienyt minut mitä ihmeellisempiin ja ihanimpiin paikkoihin, kuin mitä olisin voinut vuoden alussa kuvitella. Ja haaste on vasta puolivälissä! 
Jurmo oli satumaisen kaunis ja siitä riittäisi vaikka kuinka paljon kerrottavaa, mutta kuvat puhukoot puolestani. Teen varmasti useamman kirjoituksen liittyen Jurmoon. 

Jurmo sijaitsee tosiaan ulkosaaristossa ja matka sinne on pitkä jopa Turusta. Ensin on matkustettava Nauvoon ja sieltä Eivor-lautalla vielä kolmisen tuntia meriteitse. Tosin, jo pelkkä matkustaminen Jurmolle on hieno kokemus.

Lautta saapuu Jurmossa pieneen venesatamaan, josta on noin kilometrin pituinen kävelymatka pieneen kylään, jossa myös vuokramökit sijaitsevat. Me pinkaisimme heti kohti Högbergetiä (kuva yllä) matkalaiseni kanssa, vaikka pääsee kylään tietäkin pitkin (kuva alla). Palvelu Jurmossa on ystävällistä ja rinkat ja kantamukset kuljetetaan matkustajien puolesta autolla kylään. 

Meidän mökki oli Ethels bastu, joka sijaitsee aivan meren rannalla. Mökin edustalla oli suuret sileät kalliot, joilla oli hauska hyppiä paljain jaloin. Ainoastaan kalliolla luikerrellut käärme himmensi iloani.

 
Ainakin meidän mökki oli todella siisti ja hyvinvarusteltu. Vain vesi piti hakea kaivolta ja puusee oli tietenkin ulkona. Ethels bastussa on myös sauna, jonka pehmeissä löylyissä viihdyimme joka päivä.
Jurmo näytti meille monet puolensa sään suhteen. Oli aurinkoa kirkkaalta taivaalta, oli vesisadetta ja sumua. Saareen kannattaa aina muistaa ottaa hyvä perusvoide mukaan, sillä säiden vaihtelut laittoivat ainakin minun ihon koville. Aina sitä hämmästyy, kuinka sumuisella ja tuulisellakin säällä aurinko ottaa niin voimakkaasti ihoon kiinni.  

 Heti tulopäivänämme lähdimme kävelemään saareen itäpäähän. Länsipää on näin kesäaikaan rauhoitettu lintujen pesimäajan vuoksi. Matkalla tutustuimme Jurmon vaihtelevaan luontoon. Oli kalliota, kanervanummea, metsää ja kivikkoa. 

 Saarella kulkee ristiin rastiin polkuja, joita on helppo seurata ja kulkea. Saari on pitkulaisen muotoinen ja kuitenkin niin pieni, ettei sinne voi eksyä.
 Saaren kärkipäässä alkoi pirunpellot eli kiviä oli silmänkantamattomiin. Kulku oli paikoin aika vaivalloista kivien molskahdellessa jalkojen alla. Vaan harvemminhan noin upeisiin maisemiin pääsee.

 Tähän saari loppuu. Kivisärkkään. Pakkohan tuonne loppuun asti oli mennä ja kiivetä kivelle ennen merta. Upea tunne!
 Rannalta löytyi hauskoja kiviä, sulkia, ajopuita..

 Mökkimme edustalla oli hauska pieni kalliodaari, jonne saunan yhteydessä kahlasimme. Vesi oli paikoin todella kirkasta ja kylmää, vaikka on jo kohta heinäkuun puoliväli. Uimaan emme tuosta rannalta uskaltautuneet, pääosin rannan kivikkoisuuden vuoksi.

 Tunnelmia mökin edustalla olevilta kallioilta.
Jurmo oli juuri niin ihana kuin mitä olen kuullut siitä kerrottavan - ja vieläkin enemmän. Se vain pitää kokea itse. Kirjoitan vielä erilliset kirjoitukset ainakin Jurmon nummista ja Moringharusta.

Retkihaaste 10: Retki saareen.

Kommentit