#retkihaaste -hepalla metsässä


Kuvassa ovat hurmaavat hepat Melli ja Sirpale.
Vaikka Melli on oikeasti isokoinen poni. 

Sain ilon ja kunnian tutustua Melliin viime syksynä.
Siitä lähtien olen kerran viikossa käynyt 
hänen kanssaan ulkoilemassa.

Paljon käydään kahdestaan lähimetsässä,
välillä on poikani mukana.
Muutama kerta ollaan laitettu oikein satula
ja käyty ravaamassa ja laukkaamassa lähimaastossa.


Suurimmaksi osaksi siis kuitenkin 
käyskentelemme lähimetsässä. 
Melli on jo vanha tammamamma,
eikä jaksa hurjaa menoa.

Rauhallinen vauhti sopii minulle, sillä 
se mahdollistaa  hengähtämisen kiireen keskellä 
sekä
ympäröivän kauneuden huomaamisen.
Kuten huurteiset puut. 


Useimmiten ratsastan ilman satulaa,
mikä on aika kivaa.
Lämmin hevonen tuntuu mukavalle
ja eläimeen saa paremmin kontaktin. 
Ilman satulaa myös tasapaino kehittyy mukavasti. 


Vaikka siis yleensä menemme rauhallista vauhtia,
niin kerran Melli innostui yllättäen hyppäämään 
pienen ojan yli.
Pien loikka Mellille, suuri minulle. 
Kyllä oli ponikin ihmeissään myöhemmin.

Riemunini oli suuri, 
kun pysyin selässä koko loikan ajan.

Tämän nimeän retkeksi luontokohteeseen, 
johon yhdistät lempiharrastuksesi.

Kommentit