Suloista juhannusta!



Olen nyt useammasta sisustus- ja lifestyleblogista lukenut, 
kuinka ihmiset ostavat pioneita kotiinsa. 
En yhtään ihmettele, sillä pionit ovat ihania. 

Se mukava puoli puutarhaharrastuksessa on, 
että sitä voi koska tahansa kävellä puutarhaan ja 
poimia kimpun kauden kukkasia.
Kuten nyt vaikka pioneita.


 Kolean ja kostean sään johdosta monet puutarhakasvit 
ovat kukoistaneet uhkeina pidempään.
Kuten yllä oleva jalosyreeni, jonka
pelastin vuosia sitten erään purkutalon pihalta. 
Kyseinen syreeni ei ole koskaan aiemmin ollut
tällaisessa kukkaloistossa kuin tänä vuonna.

Liika kosteus voi tosin johtaa siihen, että
kohta kukintansa aloitteleva vanhanajan ruusunnuput 
homehtuu eikä kasvi halua kukkia. 
Nyt siis ne aurinkoiset päivät saisivat jo tulla.



 Myös vaaleanpunainen juhannusruusu yllätti suloisesti. 
En ollut pariin päivään käynyt kasvimaan puolella
ja tällainen hehkeä vaaleanpunainen ruusupilvi 
minua oli siellä vastassa. 
 

Tämä ihana kuppi löytyi Kustavin Savipajalta. 
Aamu lähtee hienosti käyntiin, kun saa
tästä juoda kupposen kahvia.

Ihanaa juhannusta kaikille!

Kommentit