Kiirettä ja tohinaa


Olen kuluneen vuoden aikana tehnyt paljon töitä
ja järjestellyt elämääni uusiksi, 
jotta saisin rauhoitettua arkeani.

Loppusyksy yllätti ja kova kiire on vain 
jatkunut ja jatkunut aina näihin päiviin asti. 
Sunnuntaina illalla on viimeinen työvuoro ennen 
joulua ja sitten saa rauhoittua kolme
ihanaa päivää perheen parissa kotosalla.  

Alkuvuodesta aion ryhdistäytyä 
ja jatkaa slow life elämän tavoittelua.


Hieman olen ehtinyt joulusiivoa tehdä ja kotiakin
koristella tulevaa keskitalven juhlaa varten.
Poika tosin ehti kuristelemaan kuusen erääni iltana,
kun olin töissä. Nyt sitä koristaa
vilkkuvat siniset valot, jotka mieheni tilasi HongKongista.
Luulin jo hävittäneeni ko valosarjat, 
vaan enpäs ollutkaan. 
Nyt siis tuikkii koko olohuone (ja talon edessä oleva katu) 
järkyttävin sinisin valoin.

Kuvassa on meidän linnunruokakokkailut. 
Löysin muotit Loviisalaiselta kirpputorilta. 
Muotteihin laitoin linnunsiemeniä ja maapähkinöitä 
ja kaadoin sulaa kookosrasvaa päälle. 
Huomenna jutut koristellaan ja viedään pihalle. 

Kommentit