Syksyn taikaa


Tuttavani fb:ssa kirjasi ylös asioita, joista pitää syksystä. 
Taivaalla näkyvistä tähdistä, villapaidoista, 
syysmyrskyistä.
Viileästä ilmasta ja tilasta hengittää ja ajatella. 
 Oikeastaan syksyn tulo kuulostaa todella hyvälle 
moniin vuosiin. 

Aiempina vuosina olen tuntenut suurenevaa pakokauhua
ajatellessani syksyn, pimeuden ja kylmän lähestymistä. 
Tänä vuonna on toisin. 
Koti on remontin jäljiltä järjestyksessä,
samoin on elämä yleensäkin. 
Täällä on hyvä olla. 
Odotan innolla koulun tuomaa järjestystä
ja rytmiä meidän arkeemme. 

Lisäksi syksyksi on kaikkea kivaa tiedossa.
Olen lähdössä lapsuudenystäväni kanssa
käymään Tallinnassa hemmottelevalla kylpylälomalla.
Hyvää ruokaa, ihania hoitoja, musiikkia,
naistenlehtiä, kahviloita.  


Poika ripusti juhannuksena 
aurinkokennolla toimivat ulkovalot pihakeinuumme.
Siellä ne nyt pimeinä elokuisina iltoina tuikkivat.
Ruukkuruusu Tomtomkin vielä kukkii komeasti.
Kohta pitää kuitenkin tuoda oliivipuu ja 
mandariinipuu kasvihuoneelta sisälle
ennen pakkasten tuloa.

Kommentit