Remonttitalkoot

Tänään pidimme kotona remonttitalkoot.
Olin pakannut kaiken valmiiksi,
ja pahvilaatikot piti vain kantaa ulos.

Siis niin varmaan!
Sitä tavaraahan on ihan tolkuttomasti.
Onneksi ihana ystäväni naapurista tuli apuun,
sillä olisin ollut aivan pulassa ilman häntä.

Onneksi ilma on kuin morsian
ja elokuun helle lämpimällä tuulellaan
on hellinyt meitä.


Roskalava saapui mieheltä, joka on joskus
kultaisella 60-luvulla asunut talossamme.
Pieni on maailma.


Purkaessamme keittiön seiniä ja yläkerran lattioita
löysimme vanhoja sanomalehtiä.
Turun Sanomia löysimme vuosilta 1941 ja 1922.
Myös työväenliikkeen urheilulehtiä oli käytetty eristysmateriaalina.


Mukava löytö tuli vastaan myös yläkerran vintinsivulle
heitetystä kangaskassista.
Mieheltäni saatu, paljon kaivattu ja etsitty kultainen sormus.

Kultaisia sormuksia minulla taitaa olla peräti kaksi,
joten arvaatte miten ilahduin tästä löydöstä.


Keittiöstä löytyi kirsikka-tapettia ja ihania ruusu-tapetteja.
Ruusujahan meille on tulossa myös uuteen keittiöön.
En voi olla miettimättä,
keitä talossamme ovat asuneet näiden kirsikka- ja ruusutapettien aikaan.
Tai kun yläkerran kesähuone oli heleän taivaansiniseksi maalattua.


Olen monesti paheksunut ihmisiä, jotka heittävät hyvää tavaraa roskalavoille.
Nyt ymmärrän myös heitä.
Kun on tällainen urakka edessä näin lyhyellä aikataululla,
ei sitä enää siinä vaiheessa jaksa tavaraa kierrättää.

Toivottavasti löydämme jatkossa hyvän tavan kierrättää tavaraa riittävän ajoissa.
Syytä olisi myös oppia sanomaan EI materialle,
niin ihanaa kuin se onkin.


Äsken mieheni soitti vanhemmilleen:
"täällä me olemme eteläisessä satamakaupungissa hotelli-tunnelmissa."
Voihan asian niinkin nähdä :)

Äsken kävimme italialaisessa kahviossa juomassa espressot,
cafe americanon sekä hieman gelatoa.
Herkullista oli myös nauttimamme thaimaalainen inkivääritofu ja
herkkusienet tulisessa kookosmaitokastikkeesa.

Vielä kun jaksaisi illalla suuria purjelaivoja tuohon rantaan kävellä katsomaan
sekä upeaa Muinaistulien yön tulishowta.

Kommentit