Saunapäivä


Olemme sopineet perheen kanssa, että
lauantai on saunapäivä.
Kuva on otettu juhannuksena,
kuten juhannuskoivuista huomaa.


Tänään otin saunaan mukaan itsetehtyä saunasuolaa.
Purkissa on merisuolaa, öljyä ja rosmariininlehtiä.

Suosittelen kokeilemaan karheille käsille ja jaloille.
Massaa voi käyttää kuorinta-aineena,
mutta minä sekoitin sitä hieman myös jalkakylpyyn.


Mukaan pääsi myös nuoremman pojan tekemät saunalimut.
Kerroinkin jo aiemmin,
että meillä ollaan kovin ihastuttu limsakoneella valmistettuun juomaan,
joka valmistetaan Lidl-kaupasta ostetusta metallitölkissä olevasta mehusta.


Erityisesti mansikka on perheen suosikkimaku.


Juomapulloja säilytämme saunomisen ajan vedessä,
muuten ne lämpenevät niin kovin nopeasti.

Kylpysuolan ohje

3dl merisuolaa (karkeaa)
0,5 dl oliiviöljyä
tuoretta rosmariinia

Ainekset sekoitetaan ja laitetaan purkkiin.
Minä laitoin pakasterasiaan,
mutta lasinen kannellinen purkki olisi toki kauniimpi.

Ohje on Kodin Kuvalehdestä no 14-15 2011.

Kommentit

  1. Mä tein toissapäivänä myös kuorinta ainetta suolasta ja kylmäpuristetusta kookosrasvasta (eihän sitä voinut ruuanlaittoon käyttää). Mietin, että mitä muuta sinne laitan, mutta en laittanut vielä mitään. Rosmariini voisi olla ihanan tuoksuista, paitsi että sitä mulla ei kasva. Laitan sitten jotain muuta.

    VastaaPoista
  2. Eikö tuo kylmäpuristettu kookosrasva ole kovaa? Toimiiko se? ai tuleeko siitä vähän niinkuin palasaippua?

    Yrttejähän voi laittaa vaika mitä tuohon kuorintaan mukaan. Rosmariini piristää, samoin koivu ja piparminttu. Laventeli rauhoittaa.

    Mun pitikin kysyä, että etkö sinä olekin tehnyt saippuaa itse kotona? Onko sulla antaa valmistusohjetta? Olen näköjään saanut hippeilyvaihteeni päälle :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti