Eläimellistä menoa

Naapurin risukasassa asustaa siiliperhe.
Pikkusiilejä on laskettu olevan yhdeksän.
Näyttävistä kylteistä hulimatta yksi pikkusiileistä oli
jo jäänyt auton alle. Snif.

Olimme asuneet jo monta vuotta Raunistulassa
ennen kuin tapasin ensimmäisen siilin pihallamme.
Voi sitä iloa, kun ensimmäisen lyllerön näin!

Nyt voin vain toivoa, että edes yksi naapurin pikkusiileistä
osaisi muuttaa meidän pihaamme.
Täytynee jättää risukasa talveksi häntä varten.

Kesä on juhla-aikaa marsutytöillemme,
joilla on onni viettää kauniita kesäpäiviä isossa ulkohäkissä puutarhassamme.
Uusin hankintamme on puinen ulkomökki,
jonka tarkoitus on vielä sangen epäselvä tytöille.
Marsut näyttävät parhaiten viihtyvät mökin alla, ei sen sisällä.
Jos osaisin, olisin rakentanut mökin itse.

Heinäkuussa tutustuin naapurin kesävieraaseen,
jolla oli oma marsuvanhus mukanaan.
Hänen kanssaan istuimme useana päivänä marsuhäkin luona pitkän tovin
seuraamassa marsujen puuhastelua.
Mieheni ja naapurini suhtautuivat huvittuneesti touhuihimme.
Se ei menoamme haitannut.
Niitä kesäpäiviä minun tulee vielä ikävä.