Ranska - villa & jardins Ephrussi de Rotschild


Piipahdimme jälleen Ranskassa ja tällä kertaa 
pääsin aivan lumoavaan ja yltäkylläiseen

En olisi ikinä uskonut voivani sanoa, 
mutta tämä puutarha pursui yli äyräiden.
Puutarha vain jatkui ja jatkui ja 
pian aistit olivat jo aivan täynnä.
Vei pitkän aikaa sulatella kaikkea näkemäänsä 
ja kokemaansa.  


Näkymä terassille. 
Nauroimme tuttavani kanssa, että kuvastakoon meille 
ranskatarta, vaikka kyseessä hyvin saattoi olla saksalainen turisti. 
Ihana terassi kahvioineen heillä kuitenkin oli. 


Itse rakennus oli jo pelkästään aikamoinen nähtävyys.
Rajaan tämän postauksen pelkästään puutarhaan, 
mutta suosittelen myös rakennusksen sisällä piipahtamista
ja sen kotisivuihin tutustumista. 


Näkymä parvekkeelta muotopuutarhaan. 


Vesiaihe ja rakkauden temppeli. 
Villa Ephrussin puutarhahan koostuu monesta eri osiosta,
joiden läpi pääsee kulkemaan. 


 Huvilan edustalla oli vesiaihe, 
jonka yli pääsi loikkimaan kiviä pitkin. 
Oli villi tunne, kun karpit pyörivät jaloissa. 
Ehkä hieman pelottavaakin.
Sellaisella hyvällä tavalla pelottavaa.


 Villa Ephrussin puutarhassa oli lukemattomia upeita näkymiä.
Tämä yhtenä niistä.


 Ruusutarhasta en löytänyt hyvää kuvakulmaa,
mutta upea sekin oli. 
Rinteeseen rakennettu muotopuutarhan muotoinen ruusutarha.
Taustalla siintää turkoosi meri. 
Voiko ihanampaa olla.


Tässä näkymä huvilan sisältä merelle. 


Näkymä puutarhasta merelle.
 

Japanilaisen puutarhan bambumetsä.


Eksoottisen puutarhan upeat kaktukset.
Kuin olisi joutunut keskelle villin lännen leffaa
tai meksikolaista elokuvaa. 


Puutarhasta löytyi myös kivipuutarha sekä 
espanjalainen puutarha. 

Kerrassaan upea ja loistokas kokonaisuus. 
Suorastaan hengästyttävän upea kokemus.

Puutarha kokonaisuudessaan oli niin laaja,
että sinne pitäisi palata vielä toistamiseen ja 
nautiskella vain muutama osio kerrallaan. 

Nyt yhtenä palana koettuna se tuntui olevan jo aivan liikaakin. 
Vaikka en halua valittaa, 
että pääsin kokemaan tämän upeuden. 
Kestän sen kyllä.

Kommentit